Olet ehkä kuullut taksonomia-termistä kiinteistö- ja rakennusalalla. Kyseessä on EU:n luokittelujärjestelmä. Taksonomiaa tehdään, jotta loisimme kestävämpää tulevaisuutta, jossa resursseja kohdistetaan vain luonnon kannalta vastuullisille toimijoille. Taksonomia koskee etenkin rakennusteollisuutta, koska vastuullisuusregulaatio tiukkenee uuden CSRD-direktiivin astuessa voimaan vuonna 2024. Direktiivi tuo mukanaan raportointivelvollisuuksia, jotka vaikuttavat myös alihankkijoihin.
EU- taksonomia on siis kestävän taloudellisen toiminnan luokittelujärjestelmä. Se on EU:n taksonomia-asetukseen perustuva vastuullisuustyökalu, jonka avulla yritykset voivat suunnitella ja toteuttaa toimintaansa kestävämmin.
Taksonomia-asetuksessa on listattu ilmasto- ja ympäristötavoitteita merkittävästi edistäviä taloudellisia toimia ja niiden arviointikriteerejä. EU-taksonomia on osa EU:n vihreän kehityksen ohjelmaa (Green Deal), jonka tarkoituksena on edistää yhteistä tavoitetta olla hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä. Taksonomiatyökalun avulla voidaan arvioida, mitkä yritysten taloudellisista toiminnoista vaikuttavat merkittävästi vihreän kehityksen ohjelman ilmasto- ja ympäristötavoitteisiin.
“Kun pääurakoitsija valitsee meidät kumppaniksi, voi olla varma siitä, että olemme samalla sivulla tiukentuvien velvoitteiden osalta.”
Yritystoiminnalle se tarkoittaa ympäristön kannalta kestävien toimintojen ja investointien luokittelua. Me Työmaapalveluissa pyrimme toiminnassamme tekemään mahdollisimman kestäviä valintoja. Työkoneissamme käytetään Nesteen My Uusiutuva Diesel jätteistä valmistettua polttoainetta ja jätteiden käsittelyssä yhteistyökumppanimme on Kuljetusrinki, joka on edelläkävijä ympäristöhuollossa. Parannamme toimintaamme jatkuvasti ja etsimme uusia ratkaisuja, jotta voimme olla mukana rakentamassa kestävää tulevaisuutta.